ilmoitustaulu

@kellahdenkylayhdistys
Kellahden kyläyhdistys ry

@kellahdenkylayhdistys

Käynnissä: Älykkäämpi Kellahden kylätalo- investointihanke. (-24.04.2026) Hanke on saanut Euroopan maaseuturahoitusta 🇪🇺 @leader.karhuseutu kautta.
  • 🧶💛 Kiitos ihanasta neuleretriittipäivästä!

Tänään Kellahden kylätalolla neulottiin, juteltiin, naurettiin ja tehtiin yhdessä hyvää. Oli ilo huomata, miten nopeasti ihmiset löysivät juttuseuraa toisistaan- yhteinen harrastus yhdisti heti. ❤️

Päivä oli täynnä hyvää tunnelmaa, kohtaamisia ja tietenkin silmukoita. Ja mikä parasta, päivän aikana valmistui taas hyväntekeväisyyteen meneviä neuleita. 🧦💕

Iso kiitos kaikille osallistuneille, vapaaehtoisille, langan lahjoittajille ja tapahtumaa muuten tukeneille! Te teitte päivästä juuri sellaisen kuin toivoimme. 🥰

Ja koska palautetta tuli jo päivän aikana siihen malliin… 😉
Katsotaan, josko vuoden alkuun järjestettäisiin uusi neuleretriitti, ehkä tällä kertaa avantosaunan kera! 🧶🧖‍♀️❄️

🧶 Ja mitä saatiinkaan aikaan!

Tällä hetkellä kasassa on jo yhteensä 134 neuletta! 😍🧦

Neuleet pääsevät vielä tämän vuoden aikana ilahduttamaan saajia @asunnottomienyopori , @sata_satasairaalan aikuisten teho ja valvontaan, @sataolka sekä @sata_synnytyslapsetnaiset kautta. ❤️

Ja tämä ei suinkaan ollut tässä, lisää neuleita on vielä tulossa! 🧶💛

Jokainen silmukka merkitsee ❤️

#kellahdenkyläyhdistys #kellahtikjällfjärd #kellahdenkylätalo @satakylat @kylatalotkayttoon @sunseutu

Kiitos myös @ravintolapikkux !
  • ☕🍎 Kellahden kyläkaffila- kestävän kehityksen viikon teemalla! 🌱

Tervetuloa Kellahden kylätalolle keskiviikkona 23.9. klo 17–19 kahvi- tai teekupin äärelle! ❤️

🍎 Tuo omenasi Ahlaisten metsästysseuran keräilyperäkärryyn!

Kylätalolla myös:

📚 Kyläkirjasto avoinna
🧸 Leikkitreffit lapsille
☕ Kahvia ja teetä sekä tuoretta kastamista esim. Porin Leivältä tai Sarpilta
❤️ Vapaata seurustelua ja kyläkuulumisten vaihtoa

📅 Keskiviikkona 23.9. klo 17–19
📍 Kellahden kylätalo, Kellahden Rantatie 23, Kellahti (Pori)

Tule piipahtamaan, vaihtamaan kuulumisia ja viettämään kestävän kehityksen viikkoa yhdessä! 🌱🍎☕❤️

#kellahti #kellahdenkyläyhdistys #kyläkaffila #kellahdenkylätalo #kestäväkehitys
  • KELLAHDEN JOULUMYYJÄISET, MYYJÄPAIKAT NYT VARATTAVISSA! 

Joulun tunnelmaa, käsitöitä, paikallisia tuotteita, herkkuja ja hyvää seuraa Kellahden kylätalolla! 

📅 Sunnuntaina 22.11.2026 klo 12–15

📍 Kellahden kylätalo, Kellahden Rantatie 23, Kellahti

MYYJÄT! TULKAA MUKAAN!

Onko sinulla käsitöitä, leivonnaisia, joulutuotteita, lahjatavaroita tai muuta itse tehtyä myytävää?

Nyt on hyvä aika varata oma myyntipaikka Kellahden joulumyyjäisistä!

💶 Myyntipaikka 5 €

🏡 Myyntipaikkoja on kylätalon sisällä, ja myyntiin voi tulla myös ulos.

🪑 Kylätalolta löytyy pöytiä myyjien käyttöön, mutta myös oman pöydän saa halutessaan tuoda.

📩 Varaa myyntipaikkasi:
kellahdenkylatalo@gmail.com

Paikkoja on rajallinen määrä, joten kannattaa ilmoittautua ajoissa! Ilmoittautumisen jälkeen saat tarkemmat ohjeet ja tapahtumainfon sähköpostitse lähempänä tapahtumaa.

🎁 Tule tekemään joulumyyjäisistä yhdessä lämminhenkinen kylän joulutapahtuma!

Ja tietenkin myös ostajat ja joulutunnelmasta nauttijat ovat lämpimästi tervetulleita! ❤️

Laita päivä kalenteriin ja tule tekemään joulukauden löytöjä paikallisilta myyjiltä! 

#kellahdenkyläyhdistys #kellahti #kellahdenkylätalo #joulumyyjäiset

@satakylat 
@kylatalotkayttoon 
@sunseutu
  • Järjestätkö juhlia, mutta astiat ja kalusteet puuttuvat? 🪩🎉

Ei hätää, Kellahden kylätalolta voi vuokrata tarvikkeita myös omiin juhliin! ❤️

- Astioita
- ⁠Tuoleja
- ⁠Pöytiä
- Ulos penkkejä tms.
- ⁠Ja muuta juhliin tarvittavaa

Olipa kyseessä synttärit, valmistujaiset, sukujuhlat, muistotilaisuus, rippijuhlat tai ihan muuten vaan juhlat- kysy rohkeasti, mitä meiltä löytyy ja tuu kattoo!

📩 kellahdenkylatalo(at)gmail.com (katso kotisivuiltamme saatavuus kalenterista!) 

Kylätalon ”paikanpäällä” vuokralaisilla etuajo-oikeus☺️
  • Porin kaupunki kutsuu kaikki asiasta kiinnostuneet keskustelutilaisuuteen yksityisteiden avustuskäytäntöjen muutoksista!

Aika: keskiviikko 16.9.2026 klo 17.00
Paikka: Teknologiakeskus Pripoli, kokoustila Ajatus (1. kerros)
Osoite: Tiedepuisto 4K, 28600 Pori

Porin kaupunki valmistelee parhaillaan yksityisteiden avustusedellytyksille uutta kriteeristöä, jonka pohjalta kaupungin kunnossapitämät yksityistiet tullaan arvioimaan uudelleen. Osana valmistelua kaupunki järjestää keskustelutilaisuuden keskiviikkona 16.9. klo 17 alkaen Teknologiakeskus Pripolissa (kokoustila Ajatus, Tiedepuisto 4K, Pori).

Tilaisuudessa esitellään ehdotus uusista avustuskriteereistä ja käydään yhdessä keskustelua muutokseen liittyvistä kysymyksistä.

Tilaisuus on avoin kaikille, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

Samana päivänä avataan myös verkkokysely, jossa yksityisteiden osakkaat ja muut asiasta kiinnostuneet voivat kertoa näkemyksensä valmistelun tueksi.

Lisätietoja tästä uutisesta sekä kaupungin verkkosivuilta osoitteesta pori.fi/yksityistiet.
  • 🍽️❤️ KELLAHDEN KYLÄLÄISEN KARTANOETU ❤️🍽️

Syksyllä herkutellaan oman kylän Kartanolla! 🏡

Kellahden kyläyhdistyksen jäsenille on luvassa yhteistyössä Kellahden Kartanon kanssa omat edut:

• Kuukauden annos –15 %
• 4 ruokalajin menu –10 %
• 6 ruokalajin menu –10 %

📅 À la carte -kausi jatkuu 28.11.2026 asti.

📌 Edun ehdot:
• Edut ovat henkilökohtaisia ja tarkoitettu Kellahden kyläyhdistyksen jäsenille, kassalta löytyy nimilista, henkilöllisyys tarkistetaan.
• Etuja ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tarjouksiin.

#kellahdenkartano #kellahdenkyläyhdistys #kellahti
  • 🍂 Tunnelmia syyskauden avauksesta kylätalolla! 🍂

Syyskauden avaukseen kylätalolle kokoontui 25 innokasta osallistujaa – taaperosta vanhempaan väkeen. ❤️

Illan aikana syntyi hyvää mieltä monella tapaa. Kudottiin lahjoituslangoilla hyväntekeväisyyteen, nautittiin kahvion antimista, tavattiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia sekä tavattiin uusia kasvoja! Samalla saatiin tutustua kylätalon tiloihin ja toimintaan.🧡

Mikä parasta, kylätalo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhdessä tekemisen meiningistä. Tällaisista hetkistä syntyy yhteisöllisyys!🥰

Kiitos kaikille mukana olleille – tästä on mukava jatkaa kohti syksyn uusia kohtaamisia!🍁✨

@kylatalotkayttoon 

#kellahti #hyväntekeväisyys #syyskaudenavajaiset #kellahdenkyläyhdistys #kellahdenkylätalo
  • 🍂 Suunnitteletko syksylle juhlia?

Kylätalo on vapaana vielä lokakuussa kolmena viikonloppuna:
📅 9.–11.10.
📅 16.–18.10.
📅 23.–25.10.

💶 Viikonloppuvuokra vain 150 €!

Tilava ja valoisa juhlatila sopii mainiosti esimerkiksi syntymäpäiviin, pikkujouluihin, perhejuhliin tai muihin syksyn tapahtumiin.🍁🧡

📩 Kysy lisää ja varaa oma viikonloppusi!
kellahdenkylatalo@gmail.com
📱 045 238 6450 (Päivi)
Yhteydenotot mieluiten sähköpostilla tai viestillä.

#kellahti #kellahdenkylätalo #vuokraus #kellahdenkyläyhdistys #kylätalo
  • Kellahti T-paitojen ja kassien myynti alkaa 9.9. kylätalolla syyskauden avajaisissa!🍂✨

🧡Kellah­ti T-paita – 20 €
🧡Kellah­ti-kassi – 15 €

👕 Tervetuloa sovittamaan ja hankkimaan omasi!🤩

#ylpeydelläkylästä #kellahti #kellahdenkyläyhdistys
🧶💛 Kiitos ihanasta neuleretriittipäivästä!

🧶💛 Kiitos ihanasta neuleretriittipäivästä! Tänään Kellahden kylätalolla neulottiin, juteltiin, naurettiin ja tehtiin yhdessä hyvää. Oli ilo huomata, miten nopeasti ihmiset löysivät juttuseuraa toisistaan- yhteinen harrastus yhdisti heti. ❤️ Päivä oli täynnä hyvää tunnelmaa, kohtaamisia ja tietenkin silmukoita. Ja mikä parasta, päivän aikana valmistui taas hyväntekeväisyyteen meneviä neuleita. 🧦💕 Iso kiitos kaikille osallistuneille, vapaaehtoisille, langan lahjoittajille ja tapahtumaa muuten tukeneille! Te teitte päivästä juuri sellaisen kuin toivoimme. 🥰 Ja koska palautetta tuli jo päivän aikana siihen malliin… 😉 Katsotaan, josko vuoden alkuun järjestettäisiin uusi neuleretriitti, ehkä tällä kertaa avantosaunan kera! 🧶🧖‍♀️❄️ 🧶 Ja mitä saatiinkaan aikaan! Tällä hetkellä kasassa on jo yhteensä 134 neuletta! 😍🧦 Neuleet pääsevät vielä tämän vuoden aikana ilahduttamaan saajia @asunnottomienyopori , @sata_satasairaalan aikuisten teho ja valvontaan, @sataolka sekä @sata_synnytyslapsetnaiset kautta. ❤️ Ja tämä ei suinkaan ollut tässä, lisää neuleita on vielä tulossa! 🧶💛 Jokainen silmukka merkitsee ❤️ #kellahdenkyläyhdistys #kellahtikjällfjärd #kellahdenkylätalo @satakylat @kylatalotkayttoon @sunseutu Kiitos myös @ravintolapikkux !
2 päivää ago
View on Instagram |
1/9
☕🍎 Kellahden kyläkaffila- kestävän kehityksen viikon teemalla! 🌱

Tervetuloa Kellahden kylätalolle keskiviikkona 23.9. klo 17–19 kahvi- tai teekupin äärelle! ❤️

🍎 Tuo omenasi Ahlaisten metsästysseuran keräilyperäkärryyn!

Kylätalolla myös:

📚 Kyläkirjasto avoinna
🧸 Leikkitreffit lapsille
☕ Kahvia ja teetä sekä tuoretta kastamista esim. Porin Leivältä tai Sarpilta
❤️ Vapaata seurustelua ja kyläkuulumisten vaihtoa

📅 Keskiviikkona 23.9. klo 17–19
📍 Kellahden kylätalo, Kellahden Rantatie 23, Kellahti (Pori)

Tule piipahtamaan, vaihtamaan kuulumisia ja viettämään kestävän kehityksen viikkoa yhdessä! 🌱🍎☕❤️

#kellahti #kellahdenkyläyhdistys #kyläkaffila #kellahdenkylätalo #kestäväkehitys
☕🍎 Kellahden kyläkaffila- kestävän kehityksen viikon teemalla! 🌱 Tervetuloa Kellahden kylätalolle keskiviikkona 23.9. klo 17–19 kahvi- tai teekupin äärelle! ❤️ 🍎 Tuo omenasi Ahlaisten metsästysseuran keräilyperäkärryyn! Kylätalolla myös: 📚 Kyläkirjasto avoinna 🧸 Leikkitreffit lapsille ☕ Kahvia ja teetä sekä tuoretta kastamista esim. Porin Leivältä tai Sarpilta ❤️ Vapaata seurustelua ja kyläkuulumisten vaihtoa 📅 Keskiviikkona 23.9. klo 17–19 📍 Kellahden kylätalo, Kellahden Rantatie 23, Kellahti (Pori) Tule piipahtamaan, vaihtamaan kuulumisia ja viettämään kestävän kehityksen viikkoa yhdessä! 🌱🍎☕❤️ #kellahti #kellahdenkyläyhdistys #kyläkaffila #kellahdenkylätalo #kestäväkehitys
3 päivää ago
View on Instagram |
2/9
KELLAHDEN JOULUMYYJÄISET, MYYJÄPAIKAT NYT VARATTAVISSA! 

Joulun tunnelmaa, käsitöitä, paikallisia tuotteita, herkkuja ja hyvää seuraa Kellahden kylätalolla! 

📅 Sunnuntaina 22.11.2026 klo 12–15

📍 Kellahden kylätalo, Kellahden Rantatie 23, Kellahti

MYYJÄT! TULKAA MUKAAN!

Onko sinulla käsitöitä, leivonnaisia, joulutuotteita, lahjatavaroita tai muuta itse tehtyä myytävää?

Nyt on hyvä aika varata oma myyntipaikka Kellahden joulumyyjäisistä!

💶 Myyntipaikka 5 €

🏡 Myyntipaikkoja on kylätalon sisällä, ja myyntiin voi tulla myös ulos.

🪑 Kylätalolta löytyy pöytiä myyjien käyttöön, mutta myös oman pöydän saa halutessaan tuoda.

📩 Varaa myyntipaikkasi:
kellahdenkylatalo@gmail.com

Paikkoja on rajallinen määrä, joten kannattaa ilmoittautua ajoissa! Ilmoittautumisen jälkeen saat tarkemmat ohjeet ja tapahtumainfon sähköpostitse lähempänä tapahtumaa.

🎁 Tule tekemään joulumyyjäisistä yhdessä lämminhenkinen kylän joulutapahtuma!

Ja tietenkin myös ostajat ja joulutunnelmasta nauttijat ovat lämpimästi tervetulleita! ❤️

Laita päivä kalenteriin ja tule tekemään joulukauden löytöjä paikallisilta myyjiltä! 

#kellahdenkyläyhdistys #kellahti #kellahdenkylätalo #joulumyyjäiset

@satakylat 
@kylatalotkayttoon 
@sunseutu
KELLAHDEN JOULUMYYJÄISET, MYYJÄPAIKAT NYT VARATTAVISSA! Joulun tunnelmaa, käsitöitä, paikallisia tuotteita, herkkuja ja hyvää seuraa Kellahden kylätalolla! 📅 Sunnuntaina 22.11.2026 klo 12–15 📍 Kellahden kylätalo, Kellahden Rantatie 23, Kellahti MYYJÄT! TULKAA MUKAAN! Onko sinulla käsitöitä, leivonnaisia, joulutuotteita, lahjatavaroita tai muuta itse tehtyä myytävää? Nyt on hyvä aika varata oma myyntipaikka Kellahden joulumyyjäisistä! 💶 Myyntipaikka 5 € 🏡 Myyntipaikkoja on kylätalon sisällä, ja myyntiin voi tulla myös ulos. 🪑 Kylätalolta löytyy pöytiä myyjien käyttöön, mutta myös oman pöydän saa halutessaan tuoda. 📩 Varaa myyntipaikkasi: kellahdenkylatalo@gmail.com Paikkoja on rajallinen määrä, joten kannattaa ilmoittautua ajoissa! Ilmoittautumisen jälkeen saat tarkemmat ohjeet ja tapahtumainfon sähköpostitse lähempänä tapahtumaa. 🎁 Tule tekemään joulumyyjäisistä yhdessä lämminhenkinen kylän joulutapahtuma! Ja tietenkin myös ostajat ja joulutunnelmasta nauttijat ovat lämpimästi tervetulleita! ❤️ Laita päivä kalenteriin ja tule tekemään joulukauden löytöjä paikallisilta myyjiltä! #kellahdenkyläyhdistys #kellahti #kellahdenkylätalo #joulumyyjäiset @satakylat @kylatalotkayttoon @sunseutu
5 päivää ago
View on Instagram |
3/9
Järjestätkö juhlia, mutta astiat ja kalusteet puuttuvat? 🪩🎉

Ei hätää, Kellahden kylätalolta voi vuokrata tarvikkeita myös omiin juhliin! ❤️

- Astioita
- ⁠Tuoleja
- ⁠Pöytiä
- Ulos penkkejä tms.
- ⁠Ja muuta juhliin tarvittavaa

Olipa kyseessä synttärit, valmistujaiset, sukujuhlat, muistotilaisuus, rippijuhlat tai ihan muuten vaan juhlat- kysy rohkeasti, mitä meiltä löytyy ja tuu kattoo!

📩 kellahdenkylatalo(at)gmail.com (katso kotisivuiltamme saatavuus kalenterista!) 

Kylätalon ”paikanpäällä” vuokralaisilla etuajo-oikeus☺️
Järjestätkö juhlia, mutta astiat ja kalusteet puuttuvat? 🪩🎉

Ei hätää, Kellahden kylätalolta voi vuokrata tarvikkeita myös omiin juhliin! ❤️

- Astioita
- ⁠Tuoleja
- ⁠Pöytiä
- Ulos penkkejä tms.
- ⁠Ja muuta juhliin tarvittavaa

Olipa kyseessä synttärit, valmistujaiset, sukujuhlat, muistotilaisuus, rippijuhlat tai ihan muuten vaan juhlat- kysy rohkeasti, mitä meiltä löytyy ja tuu kattoo!

📩 kellahdenkylatalo(at)gmail.com (katso kotisivuiltamme saatavuus kalenterista!) 

Kylätalon ”paikanpäällä” vuokralaisilla etuajo-oikeus☺️
Järjestätkö juhlia, mutta astiat ja kalusteet puuttuvat? 🪩🎉

Ei hätää, Kellahden kylätalolta voi vuokrata tarvikkeita myös omiin juhliin! ❤️

- Astioita
- ⁠Tuoleja
- ⁠Pöytiä
- Ulos penkkejä tms.
- ⁠Ja muuta juhliin tarvittavaa

Olipa kyseessä synttärit, valmistujaiset, sukujuhlat, muistotilaisuus, rippijuhlat tai ihan muuten vaan juhlat- kysy rohkeasti, mitä meiltä löytyy ja tuu kattoo!

📩 kellahdenkylatalo(at)gmail.com (katso kotisivuiltamme saatavuus kalenterista!) 

Kylätalon ”paikanpäällä” vuokralaisilla etuajo-oikeus☺️
Järjestätkö juhlia, mutta astiat ja kalusteet puuttuvat? 🪩🎉

Ei hätää, Kellahden kylätalolta voi vuokrata tarvikkeita myös omiin juhliin! ❤️

- Astioita
- ⁠Tuoleja
- ⁠Pöytiä
- Ulos penkkejä tms.
- ⁠Ja muuta juhliin tarvittavaa

Olipa kyseessä synttärit, valmistujaiset, sukujuhlat, muistotilaisuus, rippijuhlat tai ihan muuten vaan juhlat- kysy rohkeasti, mitä meiltä löytyy ja tuu kattoo!

📩 kellahdenkylatalo(at)gmail.com (katso kotisivuiltamme saatavuus kalenterista!) 

Kylätalon ”paikanpäällä” vuokralaisilla etuajo-oikeus☺️
Järjestätkö juhlia, mutta astiat ja kalusteet puuttuvat? 🪩🎉

Ei hätää, Kellahden kylätalolta voi vuokrata tarvikkeita myös omiin juhliin! ❤️

- Astioita
- ⁠Tuoleja
- ⁠Pöytiä
- Ulos penkkejä tms.
- ⁠Ja muuta juhliin tarvittavaa

Olipa kyseessä synttärit, valmistujaiset, sukujuhlat, muistotilaisuus, rippijuhlat tai ihan muuten vaan juhlat- kysy rohkeasti, mitä meiltä löytyy ja tuu kattoo!

📩 kellahdenkylatalo(at)gmail.com (katso kotisivuiltamme saatavuus kalenterista!) 

Kylätalon ”paikanpäällä” vuokralaisilla etuajo-oikeus☺️
Järjestätkö juhlia, mutta astiat ja kalusteet puuttuvat? 🪩🎉

Ei hätää, Kellahden kylätalolta voi vuokrata tarvikkeita myös omiin juhliin! ❤️

- Astioita
- ⁠Tuoleja
- ⁠Pöytiä
- Ulos penkkejä tms.
- ⁠Ja muuta juhliin tarvittavaa

Olipa kyseessä synttärit, valmistujaiset, sukujuhlat, muistotilaisuus, rippijuhlat tai ihan muuten vaan juhlat- kysy rohkeasti, mitä meiltä löytyy ja tuu kattoo!

📩 kellahdenkylatalo(at)gmail.com (katso kotisivuiltamme saatavuus kalenterista!) 

Kylätalon ”paikanpäällä” vuokralaisilla etuajo-oikeus☺️
Järjestätkö juhlia, mutta astiat ja kalusteet puuttuvat? 🪩🎉 Ei hätää, Kellahden kylätalolta voi vuokrata tarvikkeita myös omiin juhliin! ❤️ - Astioita - ⁠Tuoleja - ⁠Pöytiä - Ulos penkkejä tms. - ⁠Ja muuta juhliin tarvittavaa Olipa kyseessä synttärit, valmistujaiset, sukujuhlat, muistotilaisuus, rippijuhlat tai ihan muuten vaan juhlat- kysy rohkeasti, mitä meiltä löytyy ja tuu kattoo! 📩 kellahdenkylatalo(at)gmail.com (katso kotisivuiltamme saatavuus kalenterista!) Kylätalon ”paikanpäällä” vuokralaisilla etuajo-oikeus☺️
1 viikko ago
View on Instagram |
4/9
Porin kaupunki kutsuu kaikki asiasta kiinnostuneet keskustelutilaisuuteen yksityisteiden avustuskäytäntöjen muutoksista!

Aika: keskiviikko 16.9.2026 klo 17.00
Paikka: Teknologiakeskus Pripoli, kokoustila Ajatus (1. kerros)
Osoite: Tiedepuisto 4K, 28600 Pori

Porin kaupunki valmistelee parhaillaan yksityisteiden avustusedellytyksille uutta kriteeristöä, jonka pohjalta kaupungin kunnossapitämät yksityistiet tullaan arvioimaan uudelleen. Osana valmistelua kaupunki järjestää keskustelutilaisuuden keskiviikkona 16.9. klo 17 alkaen Teknologiakeskus Pripolissa (kokoustila Ajatus, Tiedepuisto 4K, Pori).

Tilaisuudessa esitellään ehdotus uusista avustuskriteereistä ja käydään yhdessä keskustelua muutokseen liittyvistä kysymyksistä.

Tilaisuus on avoin kaikille, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

Samana päivänä avataan myös verkkokysely, jossa yksityisteiden osakkaat ja muut asiasta kiinnostuneet voivat kertoa näkemyksensä valmistelun tueksi.

Lisätietoja tästä uutisesta sekä kaupungin verkkosivuilta osoitteesta pori.fi/yksityistiet.
Porin kaupunki kutsuu kaikki asiasta kiinnostuneet keskustelutilaisuuteen yksityisteiden avustuskäytäntöjen muutoksista! Aika: keskiviikko 16.9.2026 klo 17.00 Paikka: Teknologiakeskus Pripoli, kokoustila Ajatus (1. kerros) Osoite: Tiedepuisto 4K, 28600 Pori Porin kaupunki valmistelee parhaillaan yksityisteiden avustusedellytyksille uutta kriteeristöä, jonka pohjalta kaupungin kunnossapitämät yksityistiet tullaan arvioimaan uudelleen. Osana valmistelua kaupunki järjestää keskustelutilaisuuden keskiviikkona 16.9. klo 17 alkaen Teknologiakeskus Pripolissa (kokoustila Ajatus, Tiedepuisto 4K, Pori). Tilaisuudessa esitellään ehdotus uusista avustuskriteereistä ja käydään yhdessä keskustelua muutokseen liittyvistä kysymyksistä. Tilaisuus on avoin kaikille, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Samana päivänä avataan myös verkkokysely, jossa yksityisteiden osakkaat ja muut asiasta kiinnostuneet voivat kertoa näkemyksensä valmistelun tueksi. Lisätietoja tästä uutisesta sekä kaupungin verkkosivuilta osoitteesta pori.fi/yksityistiet.
1 viikko ago
View on Instagram |
5/9
🍽️❤️ KELLAHDEN KYLÄLÄISEN KARTANOETU ❤️🍽️

Syksyllä herkutellaan oman kylän Kartanolla! 🏡

Kellahden kyläyhdistyksen jäsenille on luvassa yhteistyössä Kellahden Kartanon kanssa omat edut:

• Kuukauden annos –15 %
• 4 ruokalajin menu –10 %
• 6 ruokalajin menu –10 %

📅 À la carte -kausi jatkuu 28.11.2026 asti.

📌 Edun ehdot:
• Edut ovat henkilökohtaisia ja tarkoitettu Kellahden kyläyhdistyksen jäsenille, kassalta löytyy nimilista, henkilöllisyys tarkistetaan.
• Etuja ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tarjouksiin.

#kellahdenkartano #kellahdenkyläyhdistys #kellahti
🍽️❤️ KELLAHDEN KYLÄLÄISEN KARTANOETU ❤️🍽️ Syksyllä herkutellaan oman kylän Kartanolla! 🏡 Kellahden kyläyhdistyksen jäsenille on luvassa yhteistyössä Kellahden Kartanon kanssa omat edut: • Kuukauden annos –15 % • 4 ruokalajin menu –10 % • 6 ruokalajin menu –10 % 📅 À la carte -kausi jatkuu 28.11.2026 asti. 📌 Edun ehdot: • Edut ovat henkilökohtaisia ja tarkoitettu Kellahden kyläyhdistyksen jäsenille, kassalta löytyy nimilista, henkilöllisyys tarkistetaan. • Etuja ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tarjouksiin. #kellahdenkartano #kellahdenkyläyhdistys #kellahti
2 viikkoa ago
View on Instagram |
6/9
🍂 Tunnelmia syyskauden avauksesta kylätalolla! 🍂

Syyskauden avaukseen kylätalolle kokoontui 25 innokasta osallistujaa – taaperosta vanhempaan väkeen. ❤️

Illan aikana syntyi hyvää mieltä monella tapaa. Kudottiin lahjoituslangoilla hyväntekeväisyyteen, nautittiin kahvion antimista, tavattiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia sekä tavattiin uusia kasvoja! Samalla saatiin tutustua kylätalon tiloihin ja toimintaan.🧡

Mikä parasta, kylätalo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhdessä tekemisen meiningistä. Tällaisista hetkistä syntyy yhteisöllisyys!🥰

Kiitos kaikille mukana olleille – tästä on mukava jatkaa kohti syksyn uusia kohtaamisia!🍁✨

@kylatalotkayttoon 

#kellahti #hyväntekeväisyys #syyskaudenavajaiset #kellahdenkyläyhdistys #kellahdenkylätalo
🍂 Tunnelmia syyskauden avauksesta kylätalolla! 🍂

Syyskauden avaukseen kylätalolle kokoontui 25 innokasta osallistujaa – taaperosta vanhempaan väkeen. ❤️

Illan aikana syntyi hyvää mieltä monella tapaa. Kudottiin lahjoituslangoilla hyväntekeväisyyteen, nautittiin kahvion antimista, tavattiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia sekä tavattiin uusia kasvoja! Samalla saatiin tutustua kylätalon tiloihin ja toimintaan.🧡

Mikä parasta, kylätalo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhdessä tekemisen meiningistä. Tällaisista hetkistä syntyy yhteisöllisyys!🥰

Kiitos kaikille mukana olleille – tästä on mukava jatkaa kohti syksyn uusia kohtaamisia!🍁✨

@kylatalotkayttoon 

#kellahti #hyväntekeväisyys #syyskaudenavajaiset #kellahdenkyläyhdistys #kellahdenkylätalo
🍂 Tunnelmia syyskauden avauksesta kylätalolla! 🍂

Syyskauden avaukseen kylätalolle kokoontui 25 innokasta osallistujaa – taaperosta vanhempaan väkeen. ❤️

Illan aikana syntyi hyvää mieltä monella tapaa. Kudottiin lahjoituslangoilla hyväntekeväisyyteen, nautittiin kahvion antimista, tavattiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia sekä tavattiin uusia kasvoja! Samalla saatiin tutustua kylätalon tiloihin ja toimintaan.🧡

Mikä parasta, kylätalo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhdessä tekemisen meiningistä. Tällaisista hetkistä syntyy yhteisöllisyys!🥰

Kiitos kaikille mukana olleille – tästä on mukava jatkaa kohti syksyn uusia kohtaamisia!🍁✨

@kylatalotkayttoon 

#kellahti #hyväntekeväisyys #syyskaudenavajaiset #kellahdenkyläyhdistys #kellahdenkylätalo
🍂 Tunnelmia syyskauden avauksesta kylätalolla! 🍂

Syyskauden avaukseen kylätalolle kokoontui 25 innokasta osallistujaa – taaperosta vanhempaan väkeen. ❤️

Illan aikana syntyi hyvää mieltä monella tapaa. Kudottiin lahjoituslangoilla hyväntekeväisyyteen, nautittiin kahvion antimista, tavattiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia sekä tavattiin uusia kasvoja! Samalla saatiin tutustua kylätalon tiloihin ja toimintaan.🧡

Mikä parasta, kylätalo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhdessä tekemisen meiningistä. Tällaisista hetkistä syntyy yhteisöllisyys!🥰

Kiitos kaikille mukana olleille – tästä on mukava jatkaa kohti syksyn uusia kohtaamisia!🍁✨

@kylatalotkayttoon 

#kellahti #hyväntekeväisyys #syyskaudenavajaiset #kellahdenkyläyhdistys #kellahdenkylätalo
🍂 Tunnelmia syyskauden avauksesta kylätalolla! 🍂

Syyskauden avaukseen kylätalolle kokoontui 25 innokasta osallistujaa – taaperosta vanhempaan väkeen. ❤️

Illan aikana syntyi hyvää mieltä monella tapaa. Kudottiin lahjoituslangoilla hyväntekeväisyyteen, nautittiin kahvion antimista, tavattiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia sekä tavattiin uusia kasvoja! Samalla saatiin tutustua kylätalon tiloihin ja toimintaan.🧡

Mikä parasta, kylätalo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhdessä tekemisen meiningistä. Tällaisista hetkistä syntyy yhteisöllisyys!🥰

Kiitos kaikille mukana olleille – tästä on mukava jatkaa kohti syksyn uusia kohtaamisia!🍁✨

@kylatalotkayttoon 

#kellahti #hyväntekeväisyys #syyskaudenavajaiset #kellahdenkyläyhdistys #kellahdenkylätalo
🍂 Tunnelmia syyskauden avauksesta kylätalolla! 🍂

Syyskauden avaukseen kylätalolle kokoontui 25 innokasta osallistujaa – taaperosta vanhempaan väkeen. ❤️

Illan aikana syntyi hyvää mieltä monella tapaa. Kudottiin lahjoituslangoilla hyväntekeväisyyteen, nautittiin kahvion antimista, tavattiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia sekä tavattiin uusia kasvoja! Samalla saatiin tutustua kylätalon tiloihin ja toimintaan.🧡

Mikä parasta, kylätalo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhdessä tekemisen meiningistä. Tällaisista hetkistä syntyy yhteisöllisyys!🥰

Kiitos kaikille mukana olleille – tästä on mukava jatkaa kohti syksyn uusia kohtaamisia!🍁✨

@kylatalotkayttoon 

#kellahti #hyväntekeväisyys #syyskaudenavajaiset #kellahdenkyläyhdistys #kellahdenkylätalo
🍂 Tunnelmia syyskauden avauksesta kylätalolla! 🍂

Syyskauden avaukseen kylätalolle kokoontui 25 innokasta osallistujaa – taaperosta vanhempaan väkeen. ❤️

Illan aikana syntyi hyvää mieltä monella tapaa. Kudottiin lahjoituslangoilla hyväntekeväisyyteen, nautittiin kahvion antimista, tavattiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia sekä tavattiin uusia kasvoja! Samalla saatiin tutustua kylätalon tiloihin ja toimintaan.🧡

Mikä parasta, kylätalo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhdessä tekemisen meiningistä. Tällaisista hetkistä syntyy yhteisöllisyys!🥰

Kiitos kaikille mukana olleille – tästä on mukava jatkaa kohti syksyn uusia kohtaamisia!🍁✨

@kylatalotkayttoon 

#kellahti #hyväntekeväisyys #syyskaudenavajaiset #kellahdenkyläyhdistys #kellahdenkylätalo
🍂 Tunnelmia syyskauden avauksesta kylätalolla! 🍂

Syyskauden avaukseen kylätalolle kokoontui 25 innokasta osallistujaa – taaperosta vanhempaan väkeen. ❤️

Illan aikana syntyi hyvää mieltä monella tapaa. Kudottiin lahjoituslangoilla hyväntekeväisyyteen, nautittiin kahvion antimista, tavattiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia sekä tavattiin uusia kasvoja! Samalla saatiin tutustua kylätalon tiloihin ja toimintaan.🧡

Mikä parasta, kylätalo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhdessä tekemisen meiningistä. Tällaisista hetkistä syntyy yhteisöllisyys!🥰

Kiitos kaikille mukana olleille – tästä on mukava jatkaa kohti syksyn uusia kohtaamisia!🍁✨

@kylatalotkayttoon 

#kellahti #hyväntekeväisyys #syyskaudenavajaiset #kellahdenkyläyhdistys #kellahdenkylätalo
🍂 Tunnelmia syyskauden avauksesta kylätalolla! 🍂

Syyskauden avaukseen kylätalolle kokoontui 25 innokasta osallistujaa – taaperosta vanhempaan väkeen. ❤️

Illan aikana syntyi hyvää mieltä monella tapaa. Kudottiin lahjoituslangoilla hyväntekeväisyyteen, nautittiin kahvion antimista, tavattiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia sekä tavattiin uusia kasvoja! Samalla saatiin tutustua kylätalon tiloihin ja toimintaan.🧡

Mikä parasta, kylätalo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhdessä tekemisen meiningistä. Tällaisista hetkistä syntyy yhteisöllisyys!🥰

Kiitos kaikille mukana olleille – tästä on mukava jatkaa kohti syksyn uusia kohtaamisia!🍁✨

@kylatalotkayttoon 

#kellahti #hyväntekeväisyys #syyskaudenavajaiset #kellahdenkyläyhdistys #kellahdenkylätalo
🍂 Tunnelmia syyskauden avauksesta kylätalolla! 🍂 Syyskauden avaukseen kylätalolle kokoontui 25 innokasta osallistujaa – taaperosta vanhempaan väkeen. ❤️ Illan aikana syntyi hyvää mieltä monella tapaa. Kudottiin lahjoituslangoilla hyväntekeväisyyteen, nautittiin kahvion antimista, tavattiin vanhoja tuttuja ja vaihdettiin kuulumisia sekä tavattiin uusia kasvoja! Samalla saatiin tutustua kylätalon tiloihin ja toimintaan.🧡 Mikä parasta, kylätalo täyttyi iloisesta puheensorinasta ja yhdessä tekemisen meiningistä. Tällaisista hetkistä syntyy yhteisöllisyys!🥰 Kiitos kaikille mukana olleille – tästä on mukava jatkaa kohti syksyn uusia kohtaamisia!🍁✨ @kylatalotkayttoon #kellahti #hyväntekeväisyys #syyskaudenavajaiset #kellahdenkyläyhdistys #kellahdenkylätalo
2 viikkoa ago
View on Instagram |
7/9
🍂 Suunnitteletko syksylle juhlia?

Kylätalo on vapaana vielä lokakuussa kolmena viikonloppuna:
📅 9.–11.10.
📅 16.–18.10.
📅 23.–25.10.

💶 Viikonloppuvuokra vain 150 €!

Tilava ja valoisa juhlatila sopii mainiosti esimerkiksi syntymäpäiviin, pikkujouluihin, perhejuhliin tai muihin syksyn tapahtumiin.🍁🧡

📩 Kysy lisää ja varaa oma viikonloppusi!
kellahdenkylatalo@gmail.com
📱 045 238 6450 (Päivi)
Yhteydenotot mieluiten sähköpostilla tai viestillä.

#kellahti #kellahdenkylätalo #vuokraus #kellahdenkyläyhdistys #kylätalo
🍂 Suunnitteletko syksylle juhlia? Kylätalo on vapaana vielä lokakuussa kolmena viikonloppuna: 📅 9.–11.10. 📅 16.–18.10. 📅 23.–25.10. 💶 Viikonloppuvuokra vain 150 €! Tilava ja valoisa juhlatila sopii mainiosti esimerkiksi syntymäpäiviin, pikkujouluihin, perhejuhliin tai muihin syksyn tapahtumiin.🍁🧡 📩 Kysy lisää ja varaa oma viikonloppusi! kellahdenkylatalo@gmail.com 📱 045 238 6450 (Päivi) Yhteydenotot mieluiten sähköpostilla tai viestillä. #kellahti #kellahdenkylätalo #vuokraus #kellahdenkyläyhdistys #kylätalo
2 viikkoa ago
View on Instagram |
8/9
Kellahti T-paitojen ja kassien myynti alkaa 9.9. kylätalolla syyskauden avajaisissa!🍂✨

🧡Kellah­ti T-paita – 20 €
🧡Kellah­ti-kassi – 15 €

👕 Tervetuloa sovittamaan ja hankkimaan omasi!🤩

#ylpeydelläkylästä #kellahti #kellahdenkyläyhdistys
Kellahti T-paitojen ja kassien myynti alkaa 9.9. kylätalolla syyskauden avajaisissa!🍂✨

🧡Kellah­ti T-paita – 20 €
🧡Kellah­ti-kassi – 15 €

👕 Tervetuloa sovittamaan ja hankkimaan omasi!🤩

#ylpeydelläkylästä #kellahti #kellahdenkyläyhdistys
Kellahti T-paitojen ja kassien myynti alkaa 9.9. kylätalolla syyskauden avajaisissa!🍂✨

🧡Kellah­ti T-paita – 20 €
🧡Kellah­ti-kassi – 15 €

👕 Tervetuloa sovittamaan ja hankkimaan omasi!🤩

#ylpeydelläkylästä #kellahti #kellahdenkyläyhdistys
Kellahti T-paitojen ja kassien myynti alkaa 9.9. kylätalolla syyskauden avajaisissa!🍂✨ 🧡Kellah­ti T-paita – 20 € 🧡Kellah­ti-kassi – 15 € 👕 Tervetuloa sovittamaan ja hankkimaan omasi!🤩 #ylpeydelläkylästä #kellahti #kellahdenkyläyhdistys
2 viikkoa ago
View on Instagram |
9/9
  • Kellahden kyläyhdistyksen mielipide Tahkoluoto-Ulvila voimajohtohankkeen YVA-ohjelmaan
    Mielipide Tahkoluoto-Ulvila 400 +110kV voimajohtohankkeen YVA-ohjelmaan Kiitämme mahdollisuudesta lausua mielipiteemme kyläämme, kaupunginosaamme ja Porin kaupunkia koskevassa, erittäin merkittävässä asiassa. Toivomme ja vetoamme, että mielipidettämme arvostetaan ja esiin tuomamme seikat otetaan huomioon. Suhtaudumme pääosin positiivisesti merituulivoimaa kohtaan. Voimaloiden vaikutukset luontoon ja ihmisiin ovat siellä huomattavasti pienemmät, kuin lähituntumassamme oleva Peittoon tuulivoimakeskittymä on meille osoittanut. Vaikka suhtautuminen …
  • Vuosikokous ma 27.5. klo 18.30
    Kellahden kyläyhdistys ry:n vuosikokous pidetään maanantaina 27.5. klo 18.30 Kellahden kylätalolla osoitteessa Kellahden rantatie 23. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kokoukseen on mahdollisuus osallistua paikanpäällä tai Teams-ympäristössä. Teams-linkki toimitetaan ilmoittautuneille. Ilmoitathan tulostasi ennakkoon viim. 26.5. kellahdenkylayhdistys @ gmail.com tai p.044-531 0891/ Viliina JOHTOKUNTA
  • Joulukuussa kylällä tapahtuu..
    to 7.12. klo 17-20 kyläkaffila to 14.12. Ahlaisten ja Kellahden joulukalenteriluukku kyläyhdistyksen ja Kellahden hirvimiesten yhteistyönä su 17.12. Kauneimmat joululaulut ja niiden jälkeinen yhteinen jouluhetki
  • Kyläkaffila 22.11.2023 klo 17-20
    22.11. klo 17-20 Paikalla kalligrafi Sarikka Vuorenoja ja pop up-kalligrafiaa. Sarikka tekee toivomallasi tekstillä kyltit ja kortit, tai voit itse kokeilla kalligrafiaa materiaalimaksujen hinnalla. Tarvikkeet ja opastus kaffilasta. Paikalla on myös kyläparturi, joka ottaa vastaan non-stoppina koko kaffilan ajan klo 17-20. Kyläparturi Henttu (Parturi-kampaamo Henttu Noormarkusta) tekee yksinkertaisia ja nopeahkoja leikkaustöitä, ei esimerkiksi mallinmuutoksia. Lapset …
  • Kellahden Kyläkaffila kokoontuu 1/kk
    Kokeillaas tälläst! Tervetuloa syksyllä Kellahdelle kyläkaffilaan kylätalolle. Syksyllä -23 kyläkahvila on avoinna noin kerran kuukaudessa. Ensimmäinen kaffila ke 16.8 klo 17-20. Teemana kirjonta. Kahvilassa käy Mobilepay tai käteinen. Taitaja tai vasta-alkaja, tule mukaan tekemään kirjontatöitä Kellahden kyläkahvilaan! Paikalla saat neuvontaa ja opastusta, emme tee yhteistä työtä. Otathan siis omat materiaalit ja välineet mukaan! Mikäli kotoa …
  • Ilmoittaudu perhemuskariin!
    Perhemuskari 2-6- vuotiaille Kellahden kylätalolla perjantaisin klo 17.30-18.15 1.9.-24.11.2023 (syyslomalla 27.10. ei muskaria) Perhemuskari on musisointia laulaen, liikkuen, lorutellen ja rytmisoittimilla soittellen. Omia soittimia tai välineitä ette tarvitse, mutta jalkaan kannattaa laittaa sisätossut. Perhemuskarin opettajana toimii luokanopettaja Viliina Välimäki (KM). Ilmoittautumiset bit.ly/kellahdenmuskari ja mahdolliset kyselyt osoitteeseen kellahdenkylayhdistys@gmail.com. Ryhmässä on rajattu määrä osallistujapaikkoja.  Syyskauden (12 kertaa) osallistumismaksu …
  • Maakunnallinen kyläjuhla 26.7.2023 Kellahdella, ilmoittaudu nyt!
    Satakunnan maakunnalliset kyläjuhlat järjestetään keskiviikkona 26.7.2023 Kellahdella Kellahden kartanossa. Saat ilmoitteutumisen jälkeen vahvistusviestissä tarkemmat maksuohjeet ja osoitteen. Ennakkoilmoittautuminen, jotta osaamme varautua riittävin tarjoiluin. Ilmoittautumalla myös varmistat paikkasi, joita on rajoitettu määrä. Tervetuloa mukaan viettämään mukavaa kesäiltaa kauniiseen Kellahden kartanomiljööseen! Juhlan ohjelmassa on puheenvuoroja, Satakunnan vuoden 2023 kylän Suontaustan palkitseminen, musiikkia upeilta porilaisilta muusikoilta Miina Mikkoselta …
  • vuosikokous su 28.5. klo 18
    Tervetuloa Kellahden Kyläyhdistyksen vuosikokoukseen. Kokous on hybridikokous sekä teams-ympäristössä, että Kellahden kylätalolla. Ilmoitathan tulostasi viimeistään edellisenä päivänä (kellahdenkylayhdistys(a)gmail.com tai p. 044-5310891/Viliina), jotta osaamme lähettää linkin ja varautua riittävin tarjoiluin. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa!
  • Hyvää uutta vuotta 2023!
    Kellahden kyläyhdistyksen johtokunta toivottaa onnea vuodelle 2023! Viime vuonna tapahtui paljon mm. hankkeiden, talkoiden ja tapahtumien muodossa. Vuoden aikana otettiin hiljalleen askeleita kohti ns. tavallista arkea koronavuosien jälkeen. Kuluvana vuonna on luvassa mm. kyläjuhlat sekä talkoita kerhotilan kunnostamiseksi. Olemme saaneet tarkoitukseen hankerahoitusta Leader Karhuseudulta sekä Porin kaupungilta. Olemme aikeissa myös palauttaa mm. kauneimmat joululaulut sekä …
  • Luistelu jää odottaa luistelijoita!
    Kellahden luistelujäätä on jäädytetty ahkerasti Kellahden Kunnon talkoolaisten voimin. Jään laidalla on lämmitetty tila varusteiden vaihtoa ja säilytystä varten. Huolehdithan paikat siistiksi lähtiessäsi, niin seuraavienkin on mukava tulla. Liukkaita luisteluhetkiä!
  • Kellahti on Satakunnan vuoden kylä 2022!
    Hei Kellahden kyläläiset! Onnea Vuoden Kylä -tittelistä! Tämän vuoden kilpailussa oli mukana viisi toinen toistaan upeampaa kylää. Voittajaa valittaessa on huomioitava jokaisen kylän omat vahvuudet ja erityispiirteet. On myös muistettava, että kylät ovat keskenään hyvin erilaisia kokonsa, sijaintinsa, asukkaidensa, historiansa ja toimintatapojensa suhteen. On täysin selvää, että jokainen kisassa mukana ollut kylä ansaitsisi palkinnon. KIITÄMME …
  • Kellahti on Satakunnan vuoden kylä 2022!
    Kellahti on Satakunnan vuoden kylä 2022! Hei Kellahden kyläläiset! Onnea Vuoden Kylä -tittelistä! Tämän vuoden kilpailussa oli mukana viisi toinen toistaan upeampaa kylää. Voittajaa valittaessa on huomioitava jokaisen kylän omat vahvuudet ja erityispiirteet. On myös muistettava, että kylät ovat keskenään hyvin erilaisia kokonsa, sijaintinsa, asukkaidensa, historiansa ja toimintatapojensa suhteen. On täysin selvää, että jokainen kisassa …