Mielipide Tahkoluoto-Ulvila 400 +110kV voimajohtohankkeen YVA-ohjelmaan
Kiitämme mahdollisuudesta lausua mielipiteemme kyläämme, kaupunginosaamme ja Porin kaupunkia koskevassa, erittäin merkittävässä asiassa. Toivomme ja vetoamme, että mielipidettämme arvostetaan ja esiin tuomamme seikat otetaan huomioon.
Suhtaudumme pääosin positiivisesti merituulivoimaa kohtaan. Voimaloiden vaikutukset luontoon ja ihmisiin ovat siellä huomattavasti pienemmät, kuin lähituntumassamme oleva Peittoon tuulivoimakeskittymä on meille osoittanut. Vaikka suhtautuminen merituulivoimaan on positiivinen, voimajohtojen kierrättämistä Kolpanlahden, Peittoon ja Kellahden läpi emme ymmärrä, emmekä hyväksy.
Vaihtoehtoina YVA-ohjelmassa voimajohdoille annetaan nollavaihtoehdon lisäksi kaksi, joista kumpikin on kehnoja. Seuraavaksi perustelemme näkemystämme.
Yhteiskunnassa kaivetaan kilpaa maahan kaapeleita: valokuitua, sähkölinjoja ja kaikkea mahdollista. Kellahden kyläyhdistys haluaakin kysyä, missä on tämän voimajohtohankkeen vaihtoehto maakaapelille sekä tämän lisäksi meri-, joki- ja maakaapelille? Esittämämme vaihtoehdot ovat varmasti ilmajohtoja hintavammat, mutta niiden vaikutukset ympäröivälle elämälle ovat huomattavasti pienemmät. Vaikutuksia ei voi luonnolle, ihmisille ja eläimistölle rahassa mitata. Hankkeen mittakaavassa maakaapelin tai meri-/jokikaapelin hinta jäänee olemattoman pieneksi. Ihmetystä yhteisössämme herättää myös se, ettei vaihtoehdoissa mainittu lainkaan jo olemassa olevan, jokseenkin alasajetun Fortumin voimalaitoksen sähkönsiirtomahdollisuuksien hyödyntämistä. Useita, potentiaalisia ja vaikutuksiltaan huomattavasti pienempiä vaihtoehtoja on jäänyt tutkimatta ja esittelemättä.
Vaihtoehtojen vähyys sai meidät pohtimaan toimijan vastuullisuutta. Voimalinjojen alle on suunnitelmien mukaan jäämässä lukuisien maanomistajien tiloja, kiinteistöjä ja vapaa-ajan asumuksia. Useiden henkilöiden omaisuutta tultaneen suunnitelman toteuduttua pakkolunastamaan. Tämä merkitsee oman kodin menetystä. Sen raakuuden ymmärtää vasta kun tilanne tulee omalle kohdalle. Maa ei ole vain maata, se on omistajilleen paljon enemmän: koti, muistot ja tulevaisuus. Mikäli maataan ei menetä, voimalinjan osuessa kiinteistön rajalle tai lähialueelle romahduttaa se niin kiinteistön kuin myös tontin arvon. Voimalinjan vaikutus asumisviihtyvyyteen kodin välittömässä läheisyydessä on voimakkaasti negatiivinen. Suunnitelmassa olevien reittien varrelle osuu valtavasti vapaa-ajan asuntoja ja koteja. Sellaisia, jotka on rakennettu harkiten kalliilla rahalla, osa kauemmin ja osa vähemmän aikaa sitten. Vastuullinen toimija ei suunnittele ainoita reittejään näiden ihmisten kotien ja mökkien ylitse tai ohitse, jos vaihtoehtona on kaivaa voimalinjat maahan tai kuljettaa vesistön pohjaa pitkin, mikä olisi myös turvallisuutta lisäävä ja edesauttava vaihtoehto.
Peittoon ja Kellahden alueen osalta Kellahden kyläyhdistys toteaa, että aluetta kuormittaa jo ennestään Peittoon alati kasvava teollisuusalue-, kierrätyspuisto- ja tuulivoima-alue voimajohtokäytävineen. Alueen kantokyky niin luonnon, ympäristön kuin ihmistenkin osalta on ylärajoilla. Kellahden kyläyhdistys kyseenalaistaa useiden satojen metrien levyiset voimajohtokäytävät, joiden sisällä kulkee niin vanhoja, kuin tulevien hankkeiden voimajohtoja. Haluammekin muistuttaa, että Peittoon alueella on lukuisia uusia hankesuunnitelmia mm. aurinkovoiman osalta, jotka tulevat tarvitsemaan myös sähkön siirtoon voimajohtoja. Tämä johtaisi tulevaisuudessa siihen, että Peittoosta lähtisi vieläkin leveämmät voimajohtokäytävät Ulvilaa kohden. Toteammekin, että muiden hankkeiden yhteisvaikutuksia ei ole arvioitu riittävällä tavalla. Tiedostamme, että alalla tapahtuu muutoksia uusien hankkeiden alkaessa. Näemme kuitenkin Peittoon alueen aurinkovoimahankkeiden ja Eoluksen rinnakkaisten voimajohtosuunnitelmien olevan siinä määrin alueelle merkittäviä, että ne pitäisi olla YVA-ohjelmassa mukana.
Kellahden kyläyhdistys muistuttaa luontoarvojen säilyttämisen tärkeydestä ja metsäkadon torjumisesta. Voimajohtokäytävien myötä metsää pitää hakata kymmenien kilometrien matkalta, vaikka se voitaisiin maa- ja vesistökaapeloinnilla välttää. Matkan varrelle osuu tiedetysti niin suojeltua eläimistöä, linnustoa ja kasvistoa. Kellahden kyläyhdistys kyseenalaistaa selvitysten riittävyyden ja todenperäisyyden. Asukkaiden havainnot ovat ristiriidassa selvityksien kanssa.
Vaikutuksia virkistys-, retkeily- ja metsästysmaihin ei ole arvioitu ja selvitetty riittävän kattavasti. Hankkeen vaikutukset mm. marjastukseen, luonnon tarkkailuun ja muuhun virkistyskäyttöön ovat merkittäviä. Metsästys on Kellahdella ja lähialueella tärkeä harrastus ja osa paikallista kulttuuria. Metsästysalueiden menetys tulisi vaikuttamaan paikalliseen eläinkantaan ja ekosysteemiin. Voimalinjakäytävien rakentaminen voisi vaikuttaa merkittävästi eläinten vaeltamiseen (esim. hirvieläinten käyttäytymiseen) ja lisätä kolaririskiä alueella.
Metsä ja maatalous ovat kylässämme yhä monen elinkeino. Kylässämme on edellämainittujen elinkeinojen lisäksi monenlaista yrittäjyyttä, josta tässä yhteydessä nostamme esiin etenkin matkailun, ravintola- ja kahvilatoiminnan kuten myös juhlapaikkatoiminnan. Suunnitellut voimalinjat vaikuttavat Saaristotien ja Kellahden arvokkaaseen kulttuuriympäristöön syövyttäen alueen matkailupotentiaalia ja virkistyskäyttömahdollisuuksia. Tätä vaikutusta on vuosien tai vuosikymmenien päästä mahdoton palauttaa, se menee iäksi.
Erityistä huomiota tulee kiinnittää lähimpien maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden, kuten Saaristotien ja Selkämeren saariston tarkasteluun. Sähkönsiirron vaikutukset on otettava huomioon myös maisemallisesta näkökulmasta. Arvioinnissa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota maisemallisesti herkkiin kohteisiin, joissa uusien voimajohtolinjojen vaikutus olisi merkittävä. Tällaisia kohteita ovat vesistöylitykset, laajat peltoaukeat sekä alueet, joilla on pysyvää tai loma-asutusta. Näiden alueiden maisemallisia arvoja tulisi suojella ja voimajohtojen vaikutukset näihin alueisiin minimoida.
Kellahden kyläyhdistys kantaa huolta siitä, että tarkoituksena ja tavoitteena on toteuttaa voimajohto kaikista halvimmalla tavalla ilman, että tämän vaikutukset otetaan tosissaan. Hankkeen vaikutukset ihmisiin ovat edellä mainittuihin asioihin viitaten kohtuuttomat. Siksi Kellahden kyläyhdistys vetoaa selvittämään myös muita vaihtoehtoisia reittejä voimajohtohankkeelle, täydentämään vanhentunutta tietoa paikkansa pitävällä (esim. muiden hankkeiden yhteisvaikutukset) sekä tekemällä vielä lisäselvityksiä (mm. lajiston suhteen). Yhteisömme toivoo tulevaisuudelta lisää avoimuutta ja vuoropuhelua, sekä vakituisten asukkaiden, vapaa-ajan asukkaiden sekä maanomistajien ja muiden alueen virkistyskäyttäjien välillä.